maanantai 12. joulukuuta 2016
Millenium Falcon -ikkuna taidetta
AAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAA Ja meillä on siis nyt talo jonka ikkunoissa on Millenium Falcon lasimaalaus KAKSIN KAPPALEIN!!! You're welcome. May the Force be with you.
keskiviikko 16. marraskuuta 2016
Liian väsynyt keksimään otsikkoa
Eli tällaista tänään. Jatkan taloa joku kerta enemmän, kun on aikaa ja intoa, mutta nyt aika loppui kesken.
Ensi kertaan
Ensi kertaan
torstai 10. marraskuuta 2016
Päivän duuni
Eilan kanssa tänään sain vihdoinki tehtyä kehykset maalausta vaille valmiiksi. Oli se jo aikakin. Muut ovat jo melkein kuukausi sitten saaneet omansa valmiiksi. Maaalaaminen nyt jäi ensiviikolle. Olisiko väriehdotuksia? Itse ajattelin jotain hyvin räikeää, koska laatikosta tuli hyvin vintagen oloinen.
Joten kehysten tulisi oltava jotain päinvastaista. Either way, päivä ei ole vielä pulkassa. Kuuden tunnin jälkeen Eilan tunneilla, olisi vielä kaksi tuntia matematikkaa, mutta suurin osa luokasta on kadoksissa. Ja saa vain toivoa että juokseminen loppuisi siihen. Viideltä pitäisi olla Nuorten teatterilla ja olla siellä puoli seittemaan, josta pitää mennä valon nopeudella juna-asemalle seitsemäksi. Mikä päivä!
Ensikertaan~
![]() |
^Tuollainen siis |
Ensikertaan~
keskiviikko 9. marraskuuta 2016
Taas matematiikkaa
Matikkaa matikkaa matikkaa matikkaa matikkaa matikkaa matikkaa...matikkaa matikkaa matikkaa...matikkaa matikkaa matikkaa...matikkaa matikkaa matikkaa.
The tiny and comfy cottage
SketchUpissa oli ITSENÄISESTI tehtävä uusi soma rantamökki, ja tällakertaa se onnistui paremmin kuin ennen. Mökistä tuli söpö ja pieni, mutta hyvin pimeä koska ei ikkunoita ja valot rikki. Miksiköhän valot ei nyt toiminut? Mökillä on jopa oma lampi!
Sisälle löysin 3D warehousesta somia huonekaluja, sekä aivan mahtavan leffan julisteen seinälle, eli Warcraft - The Beginning julisteen! Ellette ole nähnyt niin suosittelen katsomaan. Etenknin WoW:in faneille suosittelen.
Valot saatu toimimaan sisällä ja omistaja ei joudu elämään lepakkona öisin. Hehe~
We see you in next time~
Sisälle löysin 3D warehousesta somia huonekaluja, sekä aivan mahtavan leffan julisteen seinälle, eli Warcraft - The Beginning julisteen! Ellette ole nähnyt niin suosittelen katsomaan. Etenknin WoW:in faneille suosittelen.
Valot saatu toimimaan sisällä ja omistaja ei joudu elämään lepakkona öisin. Hehe~
We see you in next time~
tiistai 8. marraskuuta 2016
![]() | |
|
Nähdään taas~!
torstai 27. lokakuuta 2016
maanantai 24. lokakuuta 2016
Rebels hideout and Alien inventation
![]() |
What is this piece of *****? |
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)